tiistai 17. huhtikuuta 2018

Pihtla Okas Kurku

Pihtla Okas Kurku
  • Tyyli: Aromatisoitu olut / Kuusenkerkkä-Ale
  • Alk.%: 6,2
  • Panimo: Pihtla Õlleköök, Pihtla, Saarenmaa, Viro

Viron vanhin pienpanimo on valmistanut kuriositeettioluen saarenmaalaisista ohramaltaista ja kuusenkerkistä. Saaristopanimon olut tottelee nimeä Okas Kurku, mikä ainakin itselleni tuo mieleen piikikkään kurkun, sen vihanneksen siis – piikikkäänä siis. Tai etiketin vuoksi kultakurkun. Googlen kääntökone toteaa näin:
okas kurku = kurkun kurkku
okas, kurku = piikki, kurkku
Kuusenkerkkäalea se joka tapauksessa on ja kenties tuo piikkikurkku tähän vuosikasvuun viittaakin. Oluena Okas Kurku ei kummoinen ole, ihan mielenkiintoinen muttei järin suureksi nautinnoksi kehuttava. Tämän vähän jo ennustinkin, mutta pitihän se testata, kun aihe kerta kiinnosti.

Pihtla Okas Kurku
Samea, ruskea ja hyvin niukkavaahtoinen olut. Tuoksu on jännä. Se on hyvin raikas, täynnä havuista tuoreutta, yrttisyyttä sekä pähkinäistä taustakaikua. Maltaasta tulee hieman leipäistä makeutta ja ehkä tuolta havukosta jotain sitrustakin irtoaa.

Makukin on, noh, jännä. Se on oikeastaan ihan hyvä, tai no ainakin kiinnostavan omituinen. Olut voisi hyvin mennä IPAsta, jossa sitruksisen ja trooppisen hedelmäisen humalakattauksen tilalla vaikuttaa juhannuskokon kokoinen kasa kuusen havuja ja sangollinen saunavihdalla maustettua pihkaa. Jälkimaussa on taas pähkinäistä tunnelmaa, yrttiä ja ehkä sitä sitrusta tai greippiäkin. Mallaspuoli on leipäisää, hieman mieltyneen makeaa, mutta paikoin myös viljavaa ja kuivaa. Se on hyvin esillä, muttei dominoi.

Kokonaisuutena erilainen ja mielenkiintoinen olut, josta ei oikein ole varma, uskaltaisinko kuitenkaan sen enempiä suositella... Kokemuksia halajaville kyllä, erityisen hyvän oluen perässä Viroon lähteviä kehottaisin ehkä toisenlaisiin valintoihin.

Tuomio: Kuusisilla mauilla terästetty, purevalinjainen ja paikallista mallasta esittelevä kuriositeettiolut.

Pisteet: 28/50

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti